torstai 22. lokakuuta 2015

I love me-messut

Olin tosiaan viime viikonloppuna Helsingissä I love me-messuilla lanseeramassa BD Medical tuotesarjan, jota olen käyttänyt. Vastaanotto oli todella positiivinen ja moni ei uskonut silmiään nähdessään kuvani pöydällä ja minut livenä tiskin takana. Minua jännitti todella paljon olla siellä mukana koska en ole tottunut olemaan noin paljon esillä. Pelkäsin sitä, että miten osaan olla ihmisten kanssa kasvotusten ja mitä jos menen aivan lukkoon. Onneksi kaikki meni hyvin ja oli huippu viikonloppu. Moni kävijöistä olikin lukenut jo blogini torstaina, joten oli ihana huomata että joku on tätä oikeasti lukenut.
Pöydällä lähtötilanne kuvia ja minä itse paikan päällä näyttämässä nykytilanteen


Ihmiset olivat kiinnostuneita, mikä fiilis minulla nyt on. Kun ensimmäinen tätä kysyi, hyvä etten itkemään alkanut. Se tunnemyrsky, mitä olen käynyt läpi näiden vuosien aikana, on sanoin kuvailematonta. Nähdessäni torstaina omat kuvani toukokuulta, mietin olenko todella näyttänyt tuolta. Joka päivä omaa peilikuvaa tuijottaen ei tajua kuinka isosta muutoksesta on kysymys. 
Iso asia minulle on ollut myös se, että pystyn vihdoin meikkaamaan ilman kahden viikon kortisonikuuria. Aikaisemmin yhtä iltaa varten meikkaaminen täytyi suunnitella ja miettiä. Siltikään iho ei koskaan näyttänyt hyvältä meikin kanssa. Aina jostain hilseili tai naama oli niin punainen, että mikään meikki ei sitä peittänyt. Välillä en edes lähtenyt mihinkään koska en voinut meikata. Tämä tuntuu ehkä jonkun mielestä hullulta mutta sitä voi miettiä lähtisitkö itse juhlimaan ilman meikkiä ja tuon näköisenä mitä olen ollut. Täytyy sanoa, että ilman perhettäni ja ystäviäni en olisi pysynyt järjissäni vaikeimpina aikoina.
                   
                    Lähtötilanne toukokuussa
Tilanne ensimmäisen hoidon jälkeen


Ajattelin tässä tekstissä myös kertoa mitä tuotteita itse käytän kyseisestä sarjasta. Käytän melkein samoja tuotteita aamuin illoin. Joka aamu ja ilta pesen kasvoni Sensitive Cleasing- puhdistusemulsiolla ja sen jälkeen pyyhin kasvot Sensitive Cleasing- kasvovedellä. Aina kun hoidan kasvojani, käytän hanskoja käsissä. 
Käytössäni on kolme erilaista seerumia. Aivan loistava tuote on Hyaluronic Acid- boosteri, joka on 5 % hyaluronihappoa. Se ylläpitää ihon kosteustasapainoa. Levitän tätä ihan liikkuvalle luomelle. Iho tuntuu heti erilaiselta kun olen tämän levittänyt. Toinen mitä käytän, on Stemcell- seerumi. Tämä on kantasolu- seerumi, joka aktivoi passiiviset kantasolut ja yhdestä kantasolusta muodostuu kaksi uutta ihosolua. Tämä nopeuttaa ihon uusiutumista. Kolmantena käytössäni on Triple B- boosteri.
Seerumeiden jälkeen laitan silmänympärysgeelin. Tämän tuote on pelastanut turvonneet silmäni. Geeli kosteuttaa todella tehokkaasti, ennen silmäkulmani olivat täysin halki ja verellä. Jo kahden viikon käytön jälkeen huomasin merkittävän eron silmissä.
Ennen voiteita ja naamioita laitan kasvoille Omega3- kasvoöljyä. Tämä pitää ihon pitkään pehmeän tuntuisena eikä ala kiristämään kasvoja. Öljyn jälkeen laitan aamuisin kosteuttavaa kasvovoidetta ja ravitsevaa kasvovoidetta. Koko päivän iho tuntuu hyvältä, välillä saattaa kuivua mikäli teen myöhään illalla vasta toisen kasvohoidon.
Yöksi levitän naamiot. Niitä on kaksi erilaista.Toinen on Moisturizing Gel- naamio ja toinen on Sensitive- naamio. BD Medicalin naamiolla voi hieroa kasvoja eikä niitä tarvitse pestä pois. Annan niiden yön vaikuttaa ja pesen vasta aamulla.
Aluksi tämä tuoterumba oli todella raskasta koska en ollut tottunut hoitamaan ihoani tällä tavalla. Olin vain lätrännyt kortisonilla. Välillä iltaisin mietin, että en jaksa. Yhtäkään kertaa en ole välistä jättänyt. Ihonhoito vaatii kärsivällisyyttä ja malttia. Tuloksia ei synny välttämättä kuukaudessa tai kahdessa. Oma tilanteeni on ollut niin pahannäköinen, että tuloksia on alkanut näkyä jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen.
Kuvassa on Johanna, joka hoitaa minua Tampereella. Hän on avaamassa omaa hoitolaa Tampereelle marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna, joten olkaahan kuulolla siitä :)

En voi koskaan tarpeeksi kiittää Johanna ja Ninaa siitä, että he saivat minut tähän mukaan. Todennäköisesti edelleen kamppailisin pahojen itsetunto-ongelmien ja lääkerasvojen kanssa. Matkaa ns. normaaliin ihoon on vielä mutta tähän astinen tie on ollut niin pitkä ja kivinen ettei minua haittaa odottaa. 

Lisätietoja tuotteista löytyy osoitteesta www.bdm.fi. Käy antamassa myös peukku facebookissa BD Medical.

2 kommenttia:

  1. Aivan mahtava tarina sulla takana. Ihanaa, että oot pysynyt vahvana ja saanut ratkaisun! Toivon sulle kaikkea hyvää jatkossa! :) Oiskohan sulla muuten tietoa, että mistä noita tuotteita pystyis ostamaan/tilaamaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon positiivisesta palautteesta :) joo elikkäs niitä saa tällä hetkellä mäntsälästä ja kauniaisista ja nyt viikon päästä myös tampereelta :) Tuotteet on tosiaa vasta lanseerattu että varmasti alkaa nyt leviään sitten :) Kannattaa seurata BD Medicalin facebooks ja nettisivuja, sinne tulee lisätietoa aina :)

      Poista