torstai 15. lokakuuta 2015

Miten ja Miksi?



Miksi? 
Syytä ei tiedetä.

Miten? 

Muistan ikuisesti sen aamun. Olin 7. luokalla ja heräsin maanantaiaamuna kouluun. Huuleni olivat aivan turvonneet, edes lusikka ei mahtunut suuhun. Koulupäivä muuttuikin lääkäripäiväksi. 

Syitä etsittiin vimmatusti huulieni turpoamiseen mutta mitään ei löydetty. Sain kortisonirasvaa jotta huulet saataisiin rauhoittumaan. Keskiviikkona oli tulossa koulukuvaus, minun osalta kuvaukset jäivät. Turvotus laski mutta siitä päivästä lähtien minulle jäi punainen rengas suun ympärille. Kutsun niitä itse pellehuuliksi. Pikkuhiljaa ihottumaa alkoi ilmestyä kaulan alueelle sekä kasvoihin. Edessä oli loputon lääkärirumba. 

Heti ensimmäisenä määrättiin tietenkin perusrasvaa sekä allergiatestit. Kun testeistä ei löytynyt mitään, mukaan tuli myös kortisonit. Kaulassa oli yön yli sinkkikääreet ja käsissä puuvilla hanskat jotta en raapisi itseäni verille. Kortisonit saivat ihon vähäksi aikaa rauhoittumaan mutta kun kuuri loppui, ihottuma tuli takaisin. Käytin kortisonia sekä ulkoisesti että sisäisesti. Valohoidossakin kävin useasti. 

Jossain vaiheessa mukaan tuli Protopic niminen rasva. Muistan, kun lääkärit hehkuttivat tätä rasvaa ja se sai taas toivon kipinän syttymään. Rasva on todella kallista, 60 gramman tuubi maksaa 80 euroa. Tähän haimme kelakorvausta, jota ei kuitenkaan myönnetty, sillä minulla ei ollut kuulemma tarpeeksi pahaa ihottumaa. Mietin hetken, että anteeksi mitä?

Käytin kuitenkin rasvaa ja suoraan sanoen se vaihe elämässä oli täysin helvettiä. Rasva poltti kasvojani ja se oli niin rasvaista että vielä aamulla naama oli aivan rasvainen ja sitä piti laittaa vielä lisää aamuisin. Käytin rasvaa noin vuoden ilman tulosta. Kun lääkärikäynti oli taas edessä, ilmoitin etten aio rasvaa enää käyttää koska siitä ei ole hyötyä. Silloin lääkäri epäili, että olenko edes käyttänyt rasvaa oikeasti. Se tuntui pahalta. Onneksi siihen aikaan äitini oli vielä mukana jokaisella lääkärikäynnillä. Tämän jälkeen jatkoimme kortisonihoitoa.

Keväällä 2014 tilanne räjähti käsiin. Olin laivalla pääsiäisenä ja sieltä kun tulin takaisin, näytin hirviöltä. Kirjaimellisesti. Ihoni oli joka paikasta tulehtunut ja haavoilla. Menin lääkäriin heti pääsiäisten pyhien jälkeen ja minulle määrättiin antibioottikuuri sekä sisäinen että ulkoinen kortisoni kolmeksi viikkoa. Kuurin loputtua ihottuma palasi jälleen. Menin takaisin samalle lääkärille joka ei voinut enää tehdä muuta kuin lähettää minut TAYSiin tutkimuksiin. Otettiin jälleen allergiatestit joulukuussa, josta ei löytynyt mitään uutta. 

Jälleen myös ehdotettiin Protopic rasvaa ja sanoin heti etten lähde siihen enää. Lääkärini ehdotti sitten Elidel nimistä voidetta joka on ns. Protopicin kaveri mutta miedompaa. Suostuin tähän koska lääkärini sanoi, ettei muita keinoja ole enää. Hain taas kelakorvauksen joka tällä kertaa myönnettiin. Samalla käynnillä joulukuussa lääkärini ehdotti suunkautta otettavia lääkkeitä. Lääkkeet olivat tarkoitettu reuman hoitoon mutta niillä oli tutkimuksissa käynyt ilmi, että osalla se auttaa myös pahaan atooppiseen ihoon. 

Kävimme läpi haittavaikutuksia. Lääke voisi vaikuttaa maksaan jonka vuoksi minun olisi pitänyt käydä säännöllisesti maksakokeissa. Samoin syöpäriski kasvoi merkittävästi. Ajattelin mielessäni että mieluummin kärsin tästä ihosta kuin otan tähän päälle vielä uuden sairauden. Kieltäydyin jyrkästi. Lääkärini varasi kuitenkin kontrollikäynnin keväälle 2015. 

Tässä välissä kosmetologiystäväni Johanna otti minuun yhteyttä. Oikeastaan se päivä käänsi uuden sivun elämässäni ja muutti tuulien suunnan. Johanna kertoi, että hänen sukulaisensa Nina (jolla todella pitkä ura takana kosmetologina) on kehittänyt aivan uuden tuotesarjan ja täysin itse. Silloin ajattelin taas että noooh lähdetään nyt mukaan kun en tässä mitään menetäkään. Olin todella epäluuloinen asiasta.

Tässä vaiheessa elettiin toukokuuta 2015. Lääkärikäynti olin samassa kuussa ja kysyin häneltä mitä mieltä on kosmetologi tuotteista. Eleetkin sen kertoi, että no kokeile nyt sitten. Ehdotti taas niitä lääkkeitä. Lähetti minut verikokeisiin, jotta testataan joku geeni että voiko minulle syöttää näitä lääkkeitä normaalisti. Varasi taas ajan tammikuulle 2016.

Aloitin Ninan tuotteet toukokuussa. Aluksi iho lähti kuoriutumaan pahasti mutta tämä oli kuulemma hyvä asia. Mietin koko ajan että helvetti jos tästä ei taaskaan mitään tule. Aloitin kuitenkin säännöllisesti käyttämään tuotteita aamuin illoin Ninan ohjeiden mukaan. Johannan kanssa aloitimme kasvohoidon kerran viikkoon. Kasvohoitoon kuului aluksi pelkästään puhdistus ja tuotteiden hieronta kasvoihin. Mukaan tulivat myös sisäisesti otettavat vitamiinit C ja D sekä sinkki.

Jo muutaman viikon jälkeen aloin huomata eroja. Naama ei enää kuivunut niin pahasti ja haavat olivat lähteneet paranemaan. Ensimmäisenä ajattelin voiko tämä todella olla totta. Pikku hiljaa ihon väri muuttui normaaliksi. Ystävät, sukulaiset ja työkaveritkin huomasivat tämän ja sain paljon positiivista palautetta.

Toukokuu / Elokuu
                       
Nyt eletään lokakuuta 2015. Edelleen käytän BD Medical tuotteita. Itsetuntoni on palannut hiljakseen takaisin. En olisi koskaan uskonut näyttäväni enää tältä. Blogin päätin perustaa tuodakseni ihmisille tietoa ja omia kokemuksia esille nimenomaan ihon hoidosta. 


Olen itse I love me- messuilla paikan päällä kertomassa kokemuksistani.Tulevaisuudessa aion kirjoittaa hoidoistani ja tuotteista enemmän. Toivon, että joku muukin saa näistä tuotteista apua. BD Medical ei ole pelkästään atooppisen ihon hoitoon.

BD Medical tuotteita on saatavilla Mäntsälän Beauty Stationista, Kauniaisista Medical Beauty Stationista sekä marraskuussa Tampereelta, jonne avataan uusi Kauneushoitola Beautiful You.

Tuotesarjan nettisivut www.bdm.fi

Jos sinulla tulee tuotteista kysyttävää, voit ottaa suoraan yhteyttä sarjan edustajaan Nina Asp / 040 190 7273.

14 kommenttia:

  1. Ihana Jeemi! Oot tosi rohkee, kun uskallat jakaa noin henkilökohtasen asian, ja toi muutos on kyllä ihan super. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tää on ollu kyllä aivan mieletön fiilis, en osaa sanoin kuvailla :)

      Poista
  2. Ihanaa että oot saanut avun tohon sun atopiaan! :) ite kans taistellut saman asian kanssa koko elämäni.. :/ välillä iho on ollut parempi ja vähän huonompi.. Mulle määrättiin kans tota protopic rasvaa joskus ja yllättäen en kokenut siitä mitään hyötyä.. Mutta menin tekeen sen virheen että join alkoholia kun olin käyttänyt tota rasvaa edellisenä iltana. Olin ihan varma että kuolen siihen poltteeseen mikä oli mun naamassa ja kurkussa.. :s mulla olis joskus myös iho selästä niin paha että kudosnesteet tuli pihalle ihan kauttaaltaan selän ihosta. Iltaisin sai repiä paidan irti ihostaan :/ ja taipeet halkes aina kun jalat tai kädet suoristi.. Muut lähti kesällä rannalle vähissä vaatteissa niin mä istuin kotona pitkissä vaatteissa, koska en halunnut enää liikkua missään koska sattu niin paljon.. En edes muista enää montako sisäistä ja ulkoista kortisoni kuuria oon vetänyt elämäni aikana.. Mutta sit vaan joskus yhden kuurin jälkeen ne pahimmat ihottumat ei tullutkaan enää takaisin :) kyl hattua sulle nostan että aloit blogia aiheesta kirjoittaan! :) oot tosi rohkea ja varmasti aion tätä seurata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta! Kyllä jännitti itteeni alkuu julkasta jotain näin henkilökohtasta mutta nyt on alkujännityksestä päästy ja on tullu tosi paljon positiivista palautetta :) Kiva kuulla että sä oot saanu sen ihon kuriin, se on kyllä hieno tunne :)

      Poista
  3. Vau! Todella selkeä muutos kuvien välillä lyhyestä ajasta huolimatta. :) kiva ois kuulla myös pitkän tähtäimen vaikutuksista ihoon, että miten tuotteet on lähteny toimimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo matkaahan tästä on varmasti ns. Normaaliin ihoon mutta tää on ollu nyt jo niin huikeeta ja aion kyllä kertoa nimenomaan hoidoista ja kehityksestä tänne :)

      Poista
  4. Toivoisin Sim-tuotteiden postausta. Kuinka autoit muakin kuivan päänahkan kanssa :) t.Erika

    VastaaPoista
  5. Onko sulla ollut ikinä päänahassa kuivuutta punoitusta? Millä oot saanut sitä
    Hoidettua? Kuinka usein oot pessyt tukan yms. Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! On ollu joo tosi kuiva päänahka ennen. Aloin noin neljä vuotta sitten käyttään Sim merkkisiä suomalaisia tuotteita. Ne on system4 sarja ja numero 2 ja 0. 2 on climbazole shampoo ja 0 on oil cure hair mask :) Ei punota enää eikä hilseile :) pesen kahden päivän välein yleensä.

      Poista
  6. Moi! Ihan mahtava teksti, itellä kans ollut pienestä pitäen atooppinen iho ja sen kanssa on kamppailtu päivästä toiseen. Oon ettinyt tosi paljon tietoa erilaisista rasvoista yms. mitkä tehoaisivat oikeasti tähän. Minkä hintaisia noi bdm tuotteet on? Esimerkiksi päivävoide? Osaatko yhtään sanoa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Juu eli päivävoide maksaa 58€ ja seerumit on 59-115€ :) Noi tuotteet pyörii just 30-115 euron välissä :)

      Poista
  7. Moikka!
    Ihanaa, että joku on näin rohkea ja on kirjoittanut atoppisen ihon kokemuksista näin julkisesti! Kiitos jo siitä!
    Mä olen kärsityn atoppisesta ihosta koko elämäni. Nuorempana se oli paljon tuskallisempaa ja voin hyvin samaistua sinun kokemuksiin. Tuntuu, että jokaikinen rasva on tullut tutuksi erilaisten kokeilukausien aikana. Ja ainut mikä auttoi hetkellisesti oli kortisoni kuurit, mutta kun sen lopetti ihottumat tuli takaisin. Nykyään ihottumat painoittuvat vain naama- ja kaula-aleelle, kuin ennen oli taipeetkin täynnä ihottumaa.
    Viime joulukuussa minulle suositeltiin mustaherukansiemenöljykapseleita. Ne ovat Valioravinnon iho omega kampseleita, mitkä sisältävät vain ainoastaan siemenöljyä ja ne ovat valmtettu Suomessa. Ne ovat ainut keino mikä mulle on auttanut. Voiteet ovat toki helpottaneet tilannetta, mutta suosittelen lämpilästi kokeilemaan suun kautta syötäviä kapseleita, jos et ole vielä testannut!!
    Löysin blogisi vasta, ja ehdin lukemaan vasta ensimmäisen postauksesi. Olen varma, että tulen seuraamaan sun tarinoitasi, kiitos :)

    VastaaPoista
  8. Moikka! Kiva kuulla, että olet saanut apua :) En oo itse kuullutkaan noista kapseleista koskaan :) Suosittelen lämpimästi kokeilemaan noita tuotteita mitä käytän koska itsellä ollut pahin ihottuma kasvoilla/kaulassa :) Jos sulla tulee kysyttävää muuten jostakin niin autan kyllä mielelläni :) Kiitos ihanasta palautteesta :)

    VastaaPoista