torstai 5. marraskuuta 2015

"Sinä olet minun siskoni, en tahdo että kilpailumme jatkuu."

Edellisessä tekstissäni mainitsin, että olen ollut siskolleni kateellinen. Haluan avata tätä aihetta hieman enemmän. Kysymys on nimittäin identtisestä kaksoissiskostani. Pienestä pitäen olemme olleet kopiot toisistamme. Äiti puki meidät aina samanlaisiin vaatteisiin eikä kukaan erottanut meitä. Yleensä meillä oli esimerkiksi eriväriset pipot, jotta tarhassa meidät tunnistettaisiin. Muistan, kun kerran vaihdettiin pipoja keskenään ja tarhantädit menivät aivan sekaisin. Välillä oli hauskaa tehdä kepposia.

En tiedä itsekään kumpi on kumpi.

Suhde Jenniin on ollut aina todella läheinen. Aina se ei ehkä ole siltä vaikuttanut kun olemme huutaneet pää punaisena toisillemme että "vihaan sua".  Tosin jokainen taistelee milloin mistäkin omien sisarusten kanssa. Se on täysin normaalia. Olemme aina olleet samalla luokalla koulussa. Loppuun asti. Kun menimme ylä-asteelle, moni koulukaveri ja opettaja sekoitti meidät. Olin jo hyvin tottunut siihen eikä se koskaan ärsyttänyt minua. Yhden päivän jälkeen tämäkin muuttui.

Olin siis 7. luokalla kun ihottuma tuli minulle. Se oli kevättä. Yhtäkkiä meidät tunnistettiin. Siitä, että kasvoni ja kaulani olivat täynnä ihottumaa. Tai siltä se ainakin tuntui. Aloin ymmärtämään, että emme ole enää samalla tavalla samannäköisiä. En oikein osaa kertoa miltä se tuntui. Jotenkin olin aina ajatellut, että ainahan meidät tullaan sekoittamaan toisiimme. En tiennyt miltä se tuntuu, kun emme enää näytä samalta. Oli outoa, että minua todella kutsuttiin omalla nimellä eikä Jennin nimellä. Tarkennuksena tähän kohtaan, että emme koskaan omasta mielestä näyttänyt toisiltamme.



Koulussa en varmaankaan olisi selvinnyt ilman Jenniä. Hän piti aina minun puolia, jos joku huuteli ihottumasta. Usein minulle huudeltiin, että "sulla on retkuja kaulassa". Silloin ajattelin, että kumpa olisikin. Jälkikäteen kyllä myönnän, että välillä ihottuma kaulassa näytti retkuilta. Kerran ylä-asteella meille tuli Jennin kanssa niin hirveä riita, että halusimme eri luokille. Siitä käytiin jo keskustelut äidin ja opettajien kanssa. Loppujen lopuksi emme halunnetkaan eri luokille. Niin me vain pysyimme yhdessä.

Kateus alkoi ehkä siinä vaiheessa, kun siirryimme ylä-asteelta pois. Aloin huomata, etten voi meikata mutta Jenni voi. En kehdannut koskaan käyttää t-paitoja koska kädet olivat aina järkyttävän näköiset. Jenni kyllä käytti. Mietin usein, että miksi minä eikä Jenni. Muistan, kuinka se ärsytti suunnattomasti ettei hänellä ollut edes finnin finniä naamassa. En tietenkään toivonut, että ihottuma olisi ennemmin Jennillä. Vaikka olin vuorannut itseni vaatteilla ja kuljin ilman meikkiä, Jenni sanoi aina kuinka kaunis hänen mielestä olen. Joskus jopa suutuin Jennille siitä, koska omasta mielestäni en ollut kaunis vaan hän oli. Välillä tuntui siltä, että hän sanoi niin ettei minulle tulisi paha mieli.



Vuosia vain kului ja ihottumaa tuli lisää ympäri vartaloa. Jennin iho pysyi yhtä heleänä kuin se oli aina ollutkin. Täytettyämme 18-vuotta muutimme pois kotoa ja tietenkin yhteen Jennin kanssa. Tämä oli ehkä vaikeinta aikaa niin ihoni kuin ihmissuhteideni kanssa. Silloin aloin jotenkin myös ajatella, että olen huonompi ihminen. Jenni osasi pitää huolta raha-asioita kun taas itse olin hieman hunningolla niissä. Jenni piti minunkin rahoistani huolta. Joka vuosi Jenni lähti koulusta vaihtoon ulkomaille, minä en. Sukulaiset kehuivat kuinka rohkea hän on ja hienoa että nuorena lähtee hakemaan kokemuksia. Jenni kävi aina koulussa, itse välillä lintsasin. Tosin hyvin hyvin harvoin tein sellaista. En tiedä mistä tällaiset ajatukset ovat aikanaan ilmestyneet. Yritin aina jotenkin kilpailla Jenniä vastaan kaikessa. Aina piti olla parempi kuin toinen.

Baariin kun piti lähteä, en halunnut, koska omasta mielestä naamani näytti kamalalta. Ei ollut mitään päälle pistettävää, koska kaikista kivoista vaatteista näkyi kädet. Jenni jaksoi aina tsempata ja yrittää pitää hyvän mielen minulla. Välillä siinä onnistuen ja välillä ei.


Yritän tällä tekstillä kertoa kuinka tärkeitä ja merkittäviä henkilöitä perheenjäsenet ovat. Yleensä en muista tarpeeksi usein kertoa siskolleni kuinka kiitollinen olen siitä, että meillä on niin hyvät välit.  Jenni on jaksanut pysyä minun tukipilarina vaikka olen kiukutellut, huutanut ja raivonnut. Välillä jopa syyttänyt Jenniä siitä, että minulla on ihottumaa ja hänellä ei.

En ole enää hänelle kateellinen tästä asiasta, koska ymmärrän ettei siitä ole hyötyä. Se on aiheuttanut vain turhia riitoja meidän välille.  Tässä ihoprojektissa Jenni on ollut yksi merkittävimmistä ihmisistä. Hän on pitänyt minut järjissäni ja pinnalla. Kiitos siitä. Toivottavasti meidän välit pysyy aina yhtä läheisinä. Olen pyytänyt Jenniä kirjoittamaan blogiini hänen näkemyksen ja version tästä. Toivon, että saan sen pian julkaistua. Kiitos Jenni että olet olemassa.



Lopuksi haluan vielä mainita, että huomenna avataan Tampereelle Kauneushoitola Beautiful You. Jatkossa Johanna hoitaa minua siellä ja BD Medicalin tuotteita saa sielä. Olen itse paikalla lauantaina klo 10-14 välillä, joten tulkaa moikkaamaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti