maanantai 18. tammikuuta 2016

Neitsytmatka Thaimaahan

Joulukuussa lähdimme ensimmäistä kertaa Thaimaahan. Olin kuullut paljon hyvää mutta silti hieman jännitti lähteä sinne päin maailmaa. Olimme varanneet lennot Aeroflotin kautta, joka toi myöskin tiettyä lisäjännitystä. Tästä lentoyhtiöstä ei kuitenkaan ole mitään pahaa sanottavaa. Oli todella positiivinen yllätys.


Matka erosi aikaisemmista matkoista siten, että tällä kertaa mukana oli vain rinkka. Heti kohteeseen saavuttuani totesin, että tavaraa oli aivan liikaa. Puolella siitä määrästä olisi pärjännyt. Toinen asia mikä oli eritavalla kuin aikaisemmilla matkoilla oli se, että ihoni oli loistavassa kunnossa. Ennen se on ollut todella huonossa tai huonossa kunnossa. Mietin paljon kotona ennen matkaa, että miten iho aikoo tällä kertaa reagoida. Ensimmäistä kertaa sain todella tietää kuinka aurinko vaikuttaisi ihooni. Aamulla kun lähdin, tein huolellisen kasvohoidon. Tiesin, että lentäminen kuivattaa ihoa. Alla kuva miltä iho näytti ensimmäisen lennon jälkeen.


Lensimme Phukettiin josta lähdimme suoraan lautalla Koh Lantalle. Itseäni ahdisti lähteä lautalla merelle mutta vaihtoehtoja ei oikein ollut. Matka sujui kaikin puolin hyvin vaikka koko ajan pelkäsin, että lautta kaatuu tai jotain muuta kamalaa sattuu. Olen aikuisiässä alkanut pelkäämään vettä. Paikkana Koh Lanta oli ihanan rauhallinen ja ruoka oli taivaallista. Olen todella allerginen pähkinälle ja sitähän löytyi joka ruoasta. Riskiä en aluksi ottanut koska tiedän, että jos pähkinää syön niin siitä tulee sairaalareissu. Lopulta uskaltauduin tilaamaan paikallista ruokaa ja selitin moneen kertaan, ettei saa olla pähkinää. Kaikki meni sen suhteen hyvin eikä sairaalaan tarvinnut kertaakaan mennä.


Koh Lantalla vuokrattiin skootterit. Liikenne vähän erilainen kuin Suomessa.




 


Tuo tilanne, missä huomasin liskon meidän ikkunassa oli yksi hauskimmista. Jokainen varmasti tietää tunteen, kun kaveri sanoo "totaaa kattokaas tonne taakse". En edes tiennyt, että noin isoja liskoja liikkuu vapaana. Harmi, ettei saatu kuvaa ulkopuolelta. Onneksi tuo sentään oli ulkona eikä sisällä. Viereinen kuva on ensimmäiseltä päivältä. Nenä ehkä hieman paloi mutta muuten iho näyttää omasta mielestäni todella hyvältä.


Koh Lantalta siirryimme Krabille, josta en itse niin paljon pitänyt. Siellä tuli sellainen fiilis kuin olisi ollut jossakin Euroopan kohteessa. Ihmisiä oli huomattavasti enemmän kuin Koh Lantalla ja ilma tuntui likaiselta. Majoitus oli kuitenkin ehdottomasti parempi Krabilla kuin Koh Lantalla. Siellä oikeastaan keskityimme auringon ottamiseen. Kävin hieronnassa hotellin vieressä ja täytyy sanoa, että oli positiivinen yllätys. Otimme Lauran kanssa niska, selkä ja hartiahieronnan. Olihan se erilainen kuin hieronta Suomessa mutta ei valittamista. He vääntelivät meitä erilaisiin asentoihin ja venyttivät joka suuntaan. Suostuivat vielä hieromaan omalla rasvallani kun ihoni ei kestä hierontaöljyjä.




Kävin ostamassa ennen matkaa apteekista kasvoilleni erikseen aurinkorasvaa. Käytän aina suojakerrointa 50 kasvoihin. Kysyin myyjältä apua, koska en muistanut mitä olin aikaisemmin käyttänyt. Hän suositteli minulle Avène-merkkistä rasvaa. En ollut kuullutkaan kyseistä merkkiä. Nyt voin todeta, että huonointa rasvaa ikinä mitä olen käyttänyt. Kasvoni jäivät todella valkoiseksi eikä rasva levittynyt kunnolla. Suuri pettymys. Alla kuva, missä olen laittanut sormenpään verran rasvaa ja silti ainakin otsassa näkyy selvästi, ettei se ole levittynyt kunnolla.


Viimeinen kohteemme oli Phuket. Odotin kaupunkia siksi, että olimme varanneet 140 neliöisen sviitin loppu lomaksi. Se oli kaikin puolin hintansa väärti ja saimme sen vielä todella edullisesti. Suurin piirtein yksi yö siellä maksoi saman verran kuin Suomessa. Hotelli oli aivan mieletön. Molemmissa huoneissa olivat omat porealtaat. Jos aluksi luulin, että Krabilla on ihmisiä niin Phuketissa vasta olikin. Totesin, että sinne ei kannata jatkossa muuta kuin lentää ja siitä lähteä kiertämään pienempiä saaria. Koh Lanta oli ehdoton suosikkini koko lomalta. Opin myös tästä matkasta, ettei majoituksia kannata etukäteen varata. Silloin voi liikkua ja mennä miten itse haluaa eikä ole sidottu seuraavaan paikkaan. Mutta kaikesta oppii ja jatkossa olen viisaampi tämän asian suhteen.




Kaikin puolin loma oli todella onnistunut ja iho pysyi loistavassa kunnossa. Kertaakaan iho ei mennyt pahemmaksi niinkuin yleensä. Sormeni olivat aika karmeassa kunnossa, kun lähdimme. Kaksi päivää kun olin lillunut meressä, ihottuma hävisi käsistä. En edes muista koska viimeksi käsissäni ei olisi ollut ihottumaa. Ihottuma kuitenkin palasi takaisin muutaman päivän jälkeen, kun tulin Suomeen. Kyllä se on vain todettava, että aurinko ja merivesi tekee hyvää iholleni. Oli kiva saada vähän väriäkin pintaan vaikka en ole kovin kummoinen auringonpalvoja. Minulle tulee helposti kuuma ja on pakko päästä uimaan tai varjoon. Rakastan silti lämpöä ja voisin viettää jokaisen talven ulkomailla.







Kotiin on aina mukava tulla. Ulkomailla ollessa muistaa aina arvostaa kuinka hyvin asiat meillä loppujen lopuksi ovat täällä kotimaassa. Esimerkiksi monesti loman aikana mietin miten itsestäänselvyytenä pitää suihkua tai ylipäätänsä kylpyhuonetta. Thaimaassa ei kuitenkaan vettä tullut ihan samalla paineella kuin Suomessa. Oma sänky on varmasti sellainen mitä tulen ikävöimään aina matkustaessa. Siitä ei pääse mihinkään, että oma sänky on paras. Lämmön olisin voinut mukaani ottaa. Nyt on kuitenkin aika palata arkeen. Eikä se edes haittaa, kun seuraavaa matkaa on jo aloitettu suunnittelemaan.



Johanna teki aika ihanat lomakynnet. Varpaisiin tehtiin samanlaiset, tosin ilman timantteja. Suosittelen Johannaa lämpimästi, jos harkinnassa on kynsien ottaminen. Tässä kuvassa näkyy osittain sormien ihottuma ennen matkaa.


Tähän kuvaan ja näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa tällä kertaa. Jos joku haluaa kertoa hyviä lomakohteita niin otan mielelläni vastaan. Ei muuta kuin seuraavaa lomaa odotellessa! :)

3 kommenttia:

  1. Moi, ihana kun olet saanut apua bd-medical tuotteista ja hoidoista. :) Itsekin aloitin juuri tuotteiden kokeilun. Haluaisinkin tietää, miten meikkien käyttö onnistuu aamuisin kaikkien seerumien ja voiteiden jälkeen, jääkö kasvot kovin rasvaiseksi? Käytätkö meikkivoidetta tai puuteria? Mitä tuotetta käytät meikkien poistoon?

    VastaaPoista
  2. Moikka! Hienoa, että oot löytänyt tuotteet ja toivottavasti on apua. Itse en arkisin meikkaa mutta viikonloppuisin joskus. Itse levitän tuotteet hyvin ensin ja annan hetken imeytyä. Käytän usein sekä meikkivoidetta että puuteria. Itse olen varovainen öljyn kanssa silloin kun meikkaan ettei jää kovin öljyiseksi kasvot. Muuten tuotteet imeytyy hyvin iholle. Käytän meikin puhdistukseen BD Medicalin puhdistusemulsioo. Lähtee todella hyvin pois kaikki meikki :)

    VastaaPoista
  3. Kiitti näistä vinkeistä! Ja toivotaan, että olis apua. :)

    VastaaPoista