Ensitreffit

Hetki on taas vierähtänyt viimeisimmästä postauksesta. Vietin pari viikkoa sängyn pohjalla keuhkoputkentulehduksessa, joten sen vuoksi hieman venähtänyt. Onneksi tauti on nujerrettu ja pääsee taas normaaliin arkeen. Paljon on ehtinyt tapahtua neljän viikon aikana.

Haluan kertoa, että muutama viikko sitten näin yhtä blogini lukijaa. En muista, koska olisin jännittänyt niin paljon. Ihan kuin olisin ollut treffeille menossa. Kyseinen lukija lähestyi minua facebookin kautta alkuvuodesta. Hän oli törmännyt blogiini sattumalta ja päättänyt ottaa yhteyttä. Hän itse kärsii myös iho-ongelmista ja pystyi samaistumaan tuntemuksiini. Täytyy sanoa, että oli aivan superia tavata livenä yksi lukijoistani ja juttua olisi riittänyt vaikka kuinka monta tuntia.

Aluksi tuntui oudolta jutella täysin tuntemattomalle ihmiselle. Samana päivänä töissä pyöri miljoona ajatusta pääni sisällä. Mistä me oikein juttelisimme? Entä jos emme tule toimeen? Miten välttää kiusalliset hetket? Naurattaa jälkeenpäin ajatukset. Kotiin ajaessani mietin, kuinka helppoa oli jutella täysin vieraalle ihmiselle omista tuntemuksistaan. Löysin siihen syyn. Hän pystyi täysin samaistumaan ajatuksiini ja itsetunto-ongelmiin. On totta, että aina voi kuvitella miltä toisesta tuntuu. Olen kuitenkin henkilökohtaisesti sitä mieltä, että jos et ole itse kokenut samaa asiaa, ei voi täysin ymmärtää toisen tuntemuksia. Enkä tarkoita, että pitäisikään. Enhän minä esimerkiksi tiedä, miltä tuntuu olla raskaana mutta voin kuvitella sen tunteen. On eriasia tuntea se itse henkisesti ja fyysisesti.

Tapaaminen ja yhteydenotto lukijalta konkretisoi vielä enemmän blogini merkitystä. Haluan kiittää kaikesta palautteesta, mitä olen saanut tutuilta ja tuntemattomilta. Olen todella onnellinen, että jotkut ovat saanut iloa ja voimaa elämäänsä blogini kautta.

Kevät tekee tuloaan ja kummallisesti mielikin on virkeämpi kun paistaa aurinko ja on valoisaa. Tästä haluankin palata viime kesään. Minulla on pitkään ollut ongelmana itseni raapiminen. Teen sitä öisin ja päivisin huomaamatta. Yleensä raavin niin pitkään, että paita on veressä. En tajua, miten pystyn tekemään sen salaa itseltäni. Viime kesänä lähdin heinäkuussa matkalle ja mietin silloin, että haluan ottaa reissuun geelikynnet. Kävin Johannan luona ottamassa kynnet itselleni ja ajattelin, että jääköön näiden ottaminen tähän. Vaan eipä jäänytkään.

Ylhäällä ensimmäiset kynnet. Viikon matkan jälkeen huomasin, etten pysty raapimaan itseäni verille enää. Kädet alkoivat paranemaan taipeista. Tajusin, että minulla on oikea syy jatkaa kynsien huoltamista eikä vain ulkonäön vuoksi. Viime vuoden kesäkuusta lähtien olen pitänyt taukoamatta kynsiä enkä ole enää verillä. Voin jopa kuvitella pitäväni t-paitaa tulevana kesänä :) Johanna viilaa aina kynnet niin pehmeäksi, etten pysty raapimaan.

Thaimaan lomakynnet

Tämän hetkiset kynnet :) Ihana saada väriä elämään!

Olen muuten vähentänyt kasvohoidot kerran kahteen viikkoon. Katsotaan, miten iho alkaa siihen reagoimaan. Nyt on ensimmäinen kaksi viikkoa mennyt ja itse olen tyytyväinen ihooni ainakin toistaiseksi. Ylhäällä oleva kuva kasvoistani on viime viikon tilanne.

Palautetta ja tarinoita kuuntelen edelleen mielelläni! Se antaa itselleni paljon positiivista energiaa :)